lauantai 2. helmikuuta 2013

UISGE 2013 Siepon kokemana

Vanha
Kolmas UISGE takana ja "kolmas kerta toden sanoo". Vai sanooko?

UISGE 2013 järjestettiin siis viime vuoden tapaan Vanhalla, eli oli lupa odottaa entistä paremmin ja jouhevammin toimivaa viskin juhlaa. Ja toden totta, järjestelyt toimivat paikan päällä hyvin. Viime vuodesta oli otettu oppia, ja nyt mm. käytävät olivat leveämmät. Tämä ratkaisu selvästi lisäsi tilan tuntua, ja liikkuminen oli paljon miellyttävämpää kuin viime vuonna. Toki välillä oli ahdasta, mutta se kuuluu asiaan. Perjantaina jonoa oli myös ulkona, eli herää kysymys, alkaako Vanha käydä pieneksi? Sijainti on hyvä, ja Vanhan tyyli käy viskeille, mutta jos tila loppuu, niin se loppuu. Saa nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin UISGE2014 on kalenterissa.

Hieno kaski!
Torstaina kun kävelin sisään, tuli ensiksi tunne, että viskien hinnat ovat nousseet edellisvuodesta. No, tästä tunteesta saan syyttää itseäni, mitäs olin päättänyt maistaa itselle mielenkiintoisimmat ensin alta pois, ja ne nyt sattuivat olemaan enemmän kuin pari lippua. Tarkemmin kun katseli, niin hinnat olivat minusta edelleen kohtuulliset ja mahdollistivat monien viskien maistamisen ilman, että budjetti meni pahasti miinukselle. Hyvä näin.

Tastingit olivat etukäteen markkinoituina aika tavallisen oloisia, ja edelleen moni sanoi, että olisi hyvä nähdä jonkun repäisevän ja tekevän oikein kunnon kattauksen kunnon hinnalla. Tosin jututettuani eri tastingeihin osallistuneita, oli niissä ollut todella hienoja ylläreitä mukana. Hieno juttu!

Mutta mieleeni jäi silti myös pari asiaa, joissa voi parantaa.

Tasting-huoneiden merkintä puuttui, ja järjestäjätkään eivät aina tienneet mikä on missäkin (näin kävi mm. omalla kohdallani). Opasteet ovat aina hyvä asia. Samoin tastingien myynti etukäteen hiukan takkuili. Järjestelmä ei ihan aina ollut kunnossa, ja kerran se lopetti myynnin aiemmin kuin piti. Välistä muutama tilaisuus oli  täynnä, koska maksutapahtuma oli jäänyt kesken. En tiedä kuinka kauan järjestelmä piti lippua varattuna näissä tapauksissa, mutta normaalisti käyttäjälle annetaan aika (esim. 5min), jonka aikana tilaus tulee viedä loppuun, tai lippu palautuu takaisin myyntiin. Lisäksi etukäteen ei ollut tietoa, milloin niiden myynti loppuu. Tätä kannattaa viilata paremmaksi ensi vuonna. Lippujen myynti netin kautta on hyvä asia, silloin kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus hankkia lippuja, eikä suosita pääkaupunkiseutua tms.

Ruokapuoli oli minusta huonompi kuin viime vuonna. Maksaa kehuttiin, mutta itse maistoin club sandwichin ja lampaan. Molemmat oli ok, mutta varsinkin lammas oli ihan liian pieni annos. Viime vuonna ruoka oli tuhdimpaa (possun kylkeä, makkaroita,..) ja toimi minusta paremmin  viskitapahtumaan. Muutama muu toivoi myös tuhdimpaa ja reilumpaa meininkiä, sillä täydemmällä vatsalla on mukavampi maistella. Toki ympäristö on täynnä ruokapaikkoja, mutta se olisi vaatinut sitten ulos lähtöä.

Loistavaakin loistavampi
Suurin harmitus UISGEn suhteen on tapahtuman markkinointi. Ja tämä kritiikki ei kohdistu järjestäjiin, vaan päättäjiin. On aivan naurettavaa, että asiallista tapahtumaa ei saa mainostaa kunnolla. Itse en nähnyt ainoatakaan järjestyshäiriötä, enkä myöskään kuullut niistä. Ja tupa oli täynnä ihmisiä, jotka kaikki maistelivat viskiä. Erään edustajan mukaan viinimessuilla tilanne ei ole ihan yhtä rauhallinen ja asiallinen. Ja ne viinithän nauttivat siis sitä "arvostusta". Hohhoijaa.

Ainiin, olihan siellä viskejäkin. Tuli tunne, että tänä vuonna sellaisia isoja huippuja ja "ehdottomia maisteltavia" oli vähemmän kuin viime vuonna. First Editions oli uutuus, mutta muuten mentiin yllättävän paljon viime vuoden meiningillä. Toki viime vuonna tuli markkinoille mm. Thor, ja Shackleton’s Replica teki hienon markkinoinnin ulkotilassa olleella teltalla. Lisäksi mm. Glenlivetiltä puuttui nyt tiskiltä Guardians, joka oli tosin osa tastingiä. Jälleen aivan loistava viski kaikessa hienoudessaan. Onnittelut tastingissä mukana olleille ja sitä maistamaan päässeille. Ardbegin valikoima oli myös ehkä yllättävän ohut.

Viskien arvioinnista tuli juteltua useammankin kanssa. Vähän oli tunne, että pelkkä aluejako ei ehkä toimi, vaan varsinkin isompien alueiden kohdalla pitäisi olla myös luokkia vähän iän mukaan. Tämä vihjeenä järjestäjien suuntaan, voisiko siinä olla päivittämisen paikkaa. Iso puheenaihe oli Cú Dhub, ja sen pärjääminen. Itse näen sen myös hauskana asiana, sillä se osoittaa, miten ennakkoasenteilla voi olla vaikutusta maisteluissa.

Kokonaisuutena miellyttävä ja mukava tapahtuma, jolle toivon jatkoa ensi vuonnakin. Oli todella mukava tavata muitakin harrastajia ja bloggaajia. Just peat It, hauskaa matkaa! Legless Scotsman, et ollut nimesi veroinen perjantaina; jalat olivat tallella. Savon suuntaan mietin vielä kiitoksen tasoa, palataan asiaan maisteluiden jälkeen. Mukavat juttuhetket SMWS:n ständillä, kunnon tapaaminen VYS:n kanssa sekä äärettömän hauska jutustelu kahden IVY:n jäsenen kanssa Jameson-pullojen luona. Oli myös lämmittävää kuulla, että UISGEn infosivustani oli ollut monelle iloa. Maahantuojille iso kiitos juttuhetkistä, erityinen kiitos Michaelille sekä Glenfiddichin edustajalle!

Suuri kiitos järjestäjille ja kaikille mukana olleille, jotka teitte tapahtumasta hienon.

Muutama kuva löytyy täältä.

ps. Seuraavaan UISGEen aika kuluu siivillä pelaten kuvan peliä. Sitten pääseekin besserwisseröimään kunnolla ja briljeeraamaan ainakin 400 kysymyksen edestä.

Ei kommentteja: